Vierelläsi surun hetkellä – Hautaustoimisto ja Kukkasitomo P. Kaunisto Ky palvelee Huittisissa ja Satakunnassa

Kuinka voimme palvella?

Hautaustoimisto P. Kaunisto Ky on huomaavainen, ihmisläheinen ja täyden palvelun ammattilainen. Suruaikana ei voimavaroja tarvitse kuluttaa ylimääräiseen vaivannäköön. Luotettava hautaustoimisto tukee ja tuo turvaa. Olemme täyden palvelun avaimet käteen-hautauspalvelu, joka hoitaa puolestanne kaiken aina arkuista ja uurnista muistotilaisuuspalveluihin asti. Voitte soittaa meille milloin vain, sillä olemme tavoitettavissa ympäri vuorokauden. Otattehan rohkeasti yhteyttä myös aukioloaikojen ulkopuolella, sillä olemme aina lähelläsi.

Empaattisen, yksityiskohtaisen ja ammattimaisen työskentelytapamme lisäksi arvostamme työssämme kotimaista osaamista ja suosimme kotimaisia tuotteita. Esimerkiksi arkkumme saapuvat suoraan Punkalaitumen tehtaalta. Myös kukkasidonnoissa hyödynnetään kotimaisia raaka-aineita mahdollisuuksien mukaan. Voitte tilata meiltä persoonalliset surusidonnat ja toimitamme kukat hautajaisiin, muisto- ja siunaustilaisuuksiin asiakkaan niin halutessa.

Tietoa meistä

Hautaustoimisto ja Kukkasitomo P. Kaunisto on täyden palvelun hautaustoimisto Huittisissa. Palvelemme asiakkaitamme 60 vuoden kokemuksella tarjoten kokonaisvaltaista palvelua Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella. Pitkä kokemuksemme alalla välittyy asiakkaillemme ihmisläheisenä ja helppona kanssakäymisenä. Suru saattaa sumentaa järjestelykykyä, mutta kanssamme läheisen käytännön asioista ei tarvitse murehtia. Yhdessä teemme hautajaistilaisuudesta kauniin, ylvään kunnianosoituksen läheisen muistolle. Olemme hautaustoimistojen liiton jäsen. Jäsenyys tarkoittaa, että seuraamme hautaustoimistoille asetettuja eettisiä ohjeita sekä noudatamme hautausalan eurooppalaista standardia.

Lue lisää palveluistamme

Kaikki tarvittava hautajaistilaisuuksiin

Me P. Kaunistolla tarjoamme kokonaisvaltaista hautaustoimistopalvelua. Olivatpa hautajaiset suuret tai pienet, hoidamme hautajaistilaisuuksien arkut, uurnat, hautajaiskukat, kuljetukset, muistotilaisuuspalvelut ja hautakivet. Teidän ei halutessanne tarvitse huolehtia mistään tilaisuuden yksityiskohdista. Vastaamme myös tarvittaessa hautajaistilaisuuden pitopalvelusta ja muistotilaisuuden koristelusta. Laajan palvelutarjontamme avulla voimme tehdä tilaisuudesta juuri sellaisen kuin läheisenne olisi toivonut. 


Voitte valita katalogeistamme sopivan uurnan tai hautakiven, ja autamme tarvittaessa myös muistotekstien luonnostelussa. Käytämme kotimaisia SHT-tukku Oy:n arkkuja varmistaaksemme tuotteidemme korkean laadun. Arkut on valmistettu käsityönä laadukkaista raaka-aineista. Niin ikään runko, pintakäsittely, koristeet ja sisustus tehdään luonnon hyvinvointia ajatellen.


Autamme teitä kaikissa käytännön asioissa mielellämme. Muistotilaisuuspalveluissa tila koristellaan toivomallanne tavalla ja ammattitaitoinen pitopalvelumme ottaa mahdolliset allergiat ja muut yksilöidyt toiveet huomioon. Tavoitteemme on luoda lämmin, viimeinen yhteinen hetki läheisten ja poisnukkuneen toiveita kuunnellen ja kunnioittaen. Kanssamme et ole surussasi yksin.

Kysy lisää palveluistamme

Yhteistyökumppanimme

Kysy lisää palveluistamme tai pyydä tarjous

* Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.